Mustanaamio-lehdet viedään nyt käsistä, kirjoittaa YLE. Moista ei olisi vielä joitakin vuosia sitten osannut kuvitella.

Mustanaamio-lehdet viedään nyt käsistä, kirjoittaa YLE. Moista ei olisi vielä joitakin vuosia sitten osannut kuvitella.
Taas meni yksi sarjakuvadivari nurin. Jokaisen kaupan menetys tuntuu. Ei näitä liikaa ole. Vaatii luonnetta ja oikeaa asennetta pitää sarjisdivaria.
Sain tutulta kasan albumeita. Kasan kiintoisimpiin kuuluu Mammut Special -albumi Spindlarnas rike. Se on vasemmistolaista scifiä Ruotsista. Se on vastaisku amerikkalaiselle scifille.
Superpokkari on yksi niitä omituisuuksia mitä hyllyyn aikoinaan tuli hankittua. Näissä hieman rönsyilevissä pokkareissa on sinänsä ihan hyvää sarjakuvaa, mutta lisäksi novelleja. Sivut irtoilevat helposti.
Vuoden 1980 Hämähäkkimies-vuosikertani tuhoutuu vuoteen 2080 mennessä. Suurin osa sarjakuvistani on 1970-luvulta. Ne ovat siis noin 30-40-vuotiaita. Siinä pohja pitkän aikavälin keräilystrategialle.
Mike Pohjola kertoo blogissaan löydöstä, joka valitettavasti tuskin on ainutlaatuinen. Samanlaista tavaran tarpeetonta ja välinpitämätöntä poisheittämistä tapahtuu kaiken aikaa.
Turussa pidettiin Suomen Filateliapalvelun huutokauppa, jossa Aku Ankka –lehtien täydellisestä kokoelmasta maksettiin 11900 euroa. Lähtöhinta oli 400 euroa. Tuntematon henkilö sai näin paikattua pahan puutteen ja hankittua mittavan osasen suomalaista ankallisomaisuutta.
Löysin Helsingin kirjamessujen sarjakuvaosastolta Jippo-pinon, joka oli jäänyt muoviin. Sellainen piti tietenkin heti ostaa keräämään pölyä hyllyyn.